Löysin mielenkiintoisia juttuja omavaraistaloudesta. Yllättävän moni haaveilee edes jonkin asteisesta omavaraistaloudesta joka mahdollistaisi vähentää työssä käyntiä ja hidasta tahtia. Vai mahdollistaisiko vähemmät työtunnit enempi aikaa omavaraisuuden harjoittamiseen? No niin tai näin, aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen.
Itsekin pidän puutarhan hoitamisesta. Taidankin kokeilla tänä vuonna vähän eri tavalla kasvien kasvatusta. Laittaa ylös paljonko mitäkin lajia saa ja kuinka pitkälle ne riittävät. Kasvattaa enempi hyötykasveja. Tähän asti on vain sen verran kasvatettu että on saanut tytön kanssa touhuta ja maistiaiset saanut omasta maasta.
Kauppareissut ovat olleet tähän asti onnistuneita enkä ole sortunut (ainakaan vielä) ostamaan turhakkeita. Ainoa "heräteosto" oli tytölle syksyksi kengät tarjouksesta ja maksoivat kokonaiset 10€. Lasken ne kuitenkin tarpeelliseksi ostoksi.
Mitä elämässä löytää kun opettelee hidastamaan vauhtia ja löytämään onnen ja ilon muista asioista kuin tavarasta?
torstai 31. tammikuuta 2013
maanantai 28. tammikuuta 2013
Tiliote
Maksoin laskuja verkkopankissa ja menin katsomaan piiiiiiitkästä aikaa verkkotiliotetta. Siinähän näkee yhteenvedon kuukauden otoista ja panoista. Jäin oikeastaan kauhulla miettimään mihinkä ne rahat hupenevat tililtä. Toki lainan lyhennyt menee säännöllisesti, mutta lähinnä jäi mietityttämään kortilla tehdyt ostot kaupoissa. Onko kaikki ostot todella olleet tarpeellisia??? Varsinkin kun oli kuukausia jolloin menot olivat enempi kuin tulot!
Sen verran olen kuitenkin aina ollut "tarkan markan vartija" ettei ole tarvinnut pikavippejä ja osamaksuja ikinä ottaa. Ainut lainakin on aina ollut asuntolaina.
Nyt tarvii kyllä skarpata tuossa kortilla maksamisessakin ja koittaa välttää sillä maksamista. Onhan se paljon "helpompaa" olevinaan ja jopa niin helppoa ettei tiedä mihinkä rahat häviää tililtä. Jos vaikka laskisi mitä menee suunnilleen viikossa ruokaan ym. pakolliseen rahaa ja nostaisi sen verran käteistä. Silloin olisi pakko miettiä kaupassa mitä ostot tekee jotta saa rahan riittämään.

torstai 24. tammikuuta 2013
Onnistunut päivä
Eilen kävin tyttären kanssa kaupassa ja vaistomaisesti suuntasin heti mainostaulua katsomaan mitä "kivaa" löytyisi. Noh löytyihän siitä vaikka mitä "tarpeellista" ja vielä kohtuu hinnalla. Vaan yllätys, onnistuin olemaan ostamatta mitään ylimääräistä, vain pelkät ostoslappuun kirjoitetut ruokatarvikkeet. Jee! Fiilis kauppareissun jälkeen oli paljon parempi, kuin yleensä ostojen jälkeen. Ja olen sentään ostanut tavaroita piristääkseni itseäni... Outoa.
Onnistuneen kauppareissun päätteeksi lämmitimme tyttären kanssa puuhellan ja teimme valmiiksi sytykeruusuja. Tyttö on kovin innoissaan kaikesta käsillä tekemisestä (tullut äitiinsä). Olimme jo tehneet ison kasan valmiiksi ruusuja kanamunakennoista ja nyt ne saivat sulatetuista kynttilän jämistä steariini kuorrutteen päälleen. Niillä on todella mukava sytyttää pesiä. Ja mikä parasta, saa hyötykäyttöön roskiin menossa olevaa tavaraa.

tiistai 22. tammikuuta 2013
"Piristävää arkea" tavaroista
Olen ruvennut miettimään mitä tällä kaikella tavaralla teen. Kaikenlaista tavaraa on tullut ostettua ja hamstrattua "piristämään arkea". Oikeastaan tämä tavarapaljous ei piristä vaan pikemminkin tuo ahdistusta. Jokainen kaappi, laatikko ja hylly notkuu tavaroita täynnä. Mitään ei tunnu löytävän silloin kun tarvitsee jotakin. Ja kaikkea pitää tietysti säästää "sitä voi varmasti tarvita vielä joskus". Tavaroiden ostaminen ja kaupoissa kiertely ovat olleet mukavaa ajanvietettä. Varsinkin kaikki alennus lapuilla merkityt tuotteet olen onnistunut löytämään kaupoista. Kun kerran halvalla saa niin kyllähän se silloin on ostettava!
Nyt laitan stoppia näille ajatuksille. Suunnitelma on seuraavanlainen:
1. En lähde kuluttamaan aikaani kauppoihin (pyrin lähtemään vaikka kävelylle ulos tai vain istua hiljaisuudessa)
2. Mietin ennen ostopäätöstä, onko minulla todellista tarvetta tavaralle
3. Aloitan käymään kaappeja läpi ja lajittelen tavarat säästetään, kirpputorille, kierrätykseen ja roskiin/kaatopaikalle
4. Varaan kirppispöydän keväälle
Tässä on alkua, katsotaan kuinka käy.

Pohdinnan tulos
Pitkän mietinnän jälkeen päätin vihdoinkin aloittaa oman blogin kirjoittamisen. Paljon olen lukenut hyviä ja mielenkiintoisia blogeja jotka ovat inspiroineet minua monella tavalla. Mielessä on myös ollut jonkin aikaa aloittaa muutoksia tässä vauhdikkaassa ja kulutuskeskeisessä elämässä. Tämän blogin myötä aloitan matkani kohti yksikertaisempaa elämää, ilman jatkuvaa tavaroiden ostamista ja kiirettä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo ja mihinkä sitä matka vie. Tervetuloa mukaan matkaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)