Sairasteluista selvitty ja elämä rupee vihdoin voittamaan.
Eilen poikkesin kirppikseltä varaan pöytää. Sanoi ettei ole nyt vapaita pöytiä ja ilmoittelevat kun vapautuu. Totesin etteipä ole kiirettä, kun on vielä tavarat hinnoittelematta. No tänään sitten soittivat että pöytä olisi vapaana. Lupasin lauantaina tai viimeistään sunnuntaina viedä tavarat. Kiire tulee että saa hinnat laiteltua. Vaikka eipä niitä kaikkia tavaroita tarvi kerralla viedäkään. Kun nyt alkuun saa jotakin vietyä.
Kaappeja läpi käydessä löysin tytön vanhan pussilakanan johon on ihan vahingossa majaa tehdessä tullut reikä. Empä sitten ole sitä silloin roskiin laittanut ja nyt olikin ihan "tarpeellinen" löytö. Käsityö juttuja selaillessa muistin löytäneeni joskus ohjeen virkatusta pöyreästä matosta. Eipä muuta kuin googlettamaan ja ohjeitahan löytyi. Pussilakanan revin kuteeksi ja nyt on tulossa tytön huoneeseen uusi matto. Ihan ilmaiseksi ja neitikin ihastui tekeleeseen. Yllättävän helposti ja nopsaan mattoa tekee, kun vauhtiin pääsee.
Joskus haaveilin että olisi kiva mennä esim. kansalaisopistolle tekemään mattoa kangaspuilla. Nöppärästi sen tekee virkkaamallakin. Täytyykin kysellä löytyykö sukulaisilta vanhoja petivaatteita kuteiksi. Mattokärpänen taisi päästä puremaan =)
Mitä elämässä löytää kun opettelee hidastamaan vauhtia ja löytämään onnen ja ilon muista asioista kuin tavarasta?
torstai 28. helmikuuta 2013
maanantai 11. helmikuuta 2013
Sitä Sun Tätä Pohdintaa
Jokuaika sitten lueskelin Aamulehdestä veden kulutuksesta. Siinä kerrottiin vettä kuluvan noin 155 l/ asukas/ päivässä. Jäin tuota määrää miettimään, tuntui jotenkin paljolta. Tarkastin mitä meillä kuluu vettä. Vuosittainen veden kulutus on n.42m3 eli yhtä henkilöä kohti alle 39 l/päivä! Päiväkulutus kolmelta on 115 l. Mihinkähän tuota vettä saa kulumaan tuollaisen määrän?
Minkälaisia kulutus määriä Teillä on?
Astianpesukonetta meillä ei ole (vaikka senhän pitäisi säästää vettä), pyykkiä pestään kun sitä tulee pestäväksi, muutama koneellinen viikossa. Suihku löytyy mutta emme sitä juurikaan käytä, käymme ulkosaunassa ja siellä ei moista "mukavuutta" ole. Vesi tulee normaalisti kaupungilta. Oma kaivo on kyllä pihassa ja sitä entiset asukkaat ovat vuosia sitten käyttäneet pesuvetenään. Meillä toiminut vain kasteluvetenä ja autonpesussa. Onko suihku noin suuri vesisyöppö?
No tuolla kaavalla laskettuna meillä tulee kohtuullinen summa vuosittain "säästöä" vesilaskussa.
Löysin kirjastosta mielenkiintoisen kirjan: Olimme kuluttajia, neljä tarinaa vuodesta 2023, Aleksi Neuvonen ja Roope Mokka. Siinä kerrottiin kuinka kulutamme kovalla vauhdilla yli luonnonvarojemme. Ihan mietinnän arvoista asiaa. Neljä kuviteltua tapahtumaa oli osittain hiukan omaan makuuni kaukaa haettua. Suosittelen kuitenkin kirjaa lukemaan.
Kirjastosta sen verran, että olen opetellut sitäkin hyödyntämään paremmin, sehän on ilmaista. Ennen ostelin lehtiä kaupasta ja tyttärelle DVD elokuvia. Nyt käymme säännöllisesti lainaamassa lehtiä ja DVD elokuvia ja tietysti kirjoja. Mielestäni valikoimakin on ihan hyvä. Tytärkään ei ole enään kauppa reissuilla pyydellyt ostamaan elokuvia vaan kysyy koska mennään kirjastosta lainaamaan.
Oikeastaan pienetkin asiat tuovat suuria säästöjä, kun vain huomaa niitä ottaa hyödyksi.
Yksi asia on että olen pyrkinyt nyt ostamaan pankkikortin sijasta käteisellä. Ja ilman sen suurempia toimenpiteitä kokenut yllätyksen että rahaa menee vähemmän kaupassa.
Tervetuloa lukijoiksi Rouva Niskanen ja Kiikulainen, tulen poikkeemaan joku päivä =)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Asunnon koosta
Helsingin sanomissa oli kirjoitus, kuinka 4 henkilöinen lapsiperhe (lähitulevaisuudessa 5) asuu 35m2 asunnossa. ( Valitettavasti en osaa vielä liittää linkkiä tähän). Se on heidän oma valinta, eivätkä he koe sitä ahdistavana tai muutenkaan negatiivisena asiana. He ovat kyllä saaneet paljon kummasteluja kuinka voivat asua noin ahtaasti.
No jos asiaa miettii niin ihminenhän ei yksistään niitä neliömääriä täytä vaan ne tavarat! Mitä isompia asuntoja ja säilytystiloja on, sen enemmän sitä tavaraa mahtuu kertymään. Nykyäänhän lapsiperheillä jokaisella lapsella on oltava se oma huone. Lisäksi pitäisi löytyä takkahuone, työhuone, kirjastohuone, ruokailu tila (miksi keittiössä ei voisi syödä?) ym, jossa todellisuudessa vietty aika on hyvin minimaalista. Ihmisethän eivät voi harrastaa "kotona oleilua" vaan arki- illat täyttyvät harrastuksista kodin ulkopuolella niin aikuisilla kuin lapsillakin ja lomat ollaan tietenkin etelässä tai ainakin lapissa laskettelemassa.
Karkeasti sanottuna, monella on tuhottoman kalliit varastotilat tavaroille joita kukaan ei käytä/tarvitse. Tärkeää on vain että saa sanoa "että meillä on jotakin". Ja tietysti se että emme vietä lomia ja vapaa-aikaa kotona.
Mummuni lapsuudessa heitä eli 14 henkilöä n.40m2 mökissä. Hän myös kertoi että oikein kovilla pakkasilla heidän ainut lehmänsä tuotiin välillä sisälle lämmittelemään, kun ulkorakennuksessahan ei ollut lämmitystä. No tiedä siitä, tuskin itse nyt lehmää sisälle ottaisin, mutta pointti oli että he mahtuivat elämään onnellisina tuossa neliö määrässä. Mitään ylimääräistä ei tuohon aikaan tietenkään ollut mikä olisi vaatinut lisää tilaa. He mahtuivat kaikki nukkumaan tuvan lattialla.
Nyt voisi tehdä pohdinnan ja miettiä kuinka vähään neliömäärään oma perhe oikeasti mahtuisi välttämättömien eli oikeasti tarpeellisten tavaroidensa kanssa...
PS. muutama laatikollinen on jo pakattuna kirppikselle tavaraa ja vaatehuonetta olen ruvennut käymään läpi. Kirppispöytä kohta kutsuu!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)